Mitä osakkeita kannattaa ostaa nyt? Mihin osakkeisiin sijoittaa?

Heti alkuun kukaan ei ole ennustaja, joten varmuudella ei kukaan voi sanoa, että mitä osakkeita kannattaa ostaa just nyt ja mihin suuntaan mikäkin osake liikkuu huomenna. Näin ollen samaan hengenvetoon haluan sanoa, että vaikka tulen selkeästi kertomaan omista sijoituksistani ja mielipiteistäni niin en halua luokitella niitä missään nimessä ostosuosituksiksi. Tee omat ostosi ja päätöksesi omalla vastuullasi. Kiitos. Sitten seuraavaksi itse asiaan.

Ensinnäkin aloitetaan siitä, että miten minä teen päätökseni sen suhteen, että mitä osakkeita kannattaa nyt ostaa. Prosessi voi olla parhaillaan hyvinkin yksinkertainen, riippuen paljonkin siitä mistä osakkeesta puhutaan. Usein tilanne on sellainen, jossa sijoitusneuvoja antaa suosituksia ja hetken tutkittuani tai heti sanon joo tai ei. Sitten joko ostos tehdään nyt tai sitten ei. Toisaalta toisinaan olen enemmän omatoiminen, eli itse teen päätöksiä ja ehdotuksia. Eli kuitenkin saatan kysyä sijoitusneuvojaltani mielipidettä ja vähintäänkin luen huipputason analyytikoiden ajatuksia osakkeesta. En siis itse ole guru vaan pyrin hyödyntämään saamani tiedon mahdollisimman hyvin ja pidän huolen siitä, että saan tietoa mielellään useasta eri suunnasta.

Koska tämä on ensimmäinen viestini tälle sivustolle niin käyn tosiaan läpi koko osakesalkkuni. Itse asiassa ajankohta on sille täysin sopiva ja siksi tämän blogin aloitankin juuri nyt. Pientä myllerrystä tehtiin salkkuun ja tästä on hyvä aloittaa. Kerron jokaisesta osakkeestani ja mielipiteeni siitä, että kannattaako kyseistä yhä ostaa vai onko tällä hetkellä tilanne väärä. Salkussani on tietenkin myös virhesijoituksia, mutta se kuuluu asiaan. Kerron myös muista sijoituksistani lyhyesti, ehkä myöhemmin laajemmin, sillä on selvää että osakkeissa ei voi olla kaikki kiinni.

Osakkeet salkussani ja mielipide kannattaako niitä ostaa nyt

Mitä osakkeita salkussani on ja mitä muita sijoituksia minulla on? Samassa lyhyesti mielipiteeni tai jokin kommentti, että mihin osakkeisiin kannattaa sijoittaa nyt jos kannattaa. Edellään, sinä teet kuitenkin omat päätöksesi, omalla riskilläsi. En listaa tähän P/E lukuja, osingon suuruutta tai muutakaan tietoa koska ne löytyvät niin kätevästi useilta eri sivustoilta.

Vielä sananen valuutoista ennen kuin listaan osakkeita. Valuuttariski tai mahdollisuus on tietenkin myös todellinen. Jos sijoituksia kannattaa hajauttaa maantieteellisesti ja aloittain niin miksei myös eri valuuttoihin. Itselläkin on ”epäonnistuneita” osakkeita ollut salkussa monta kertaa niin, että ne ovat kuitenkin voitolla valuutan arvon johdosta. Sama pätee tietenkin toiseen suuntaan ja pahimmillaan sekä osakkeen että valuutan arvo laskevat.

Kuluista taas on sanottava se, että ne syövät tietenkin aina tuottoa. Siksi turhat kaupittelut tai maksut eri analyytikoille ei ole läheskään aina järkevää toimintaa. Usein rahastoilla on mielestäni aivan liian suuret kulut enkä niitä suosi. Poikkeuksia on. Varmasti jokainen on kuullut esimerkiksi Nordnetin superrahastoista, jotka ovat varsinkin piensijoittajalle erinomaisia. Niillä saa sijoitukset hajautettua ja mikä parasta, kuluja ei ole valuuttamuunnosten lisäksi. Nordnet tarjoaa superrahastot Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska. Saatan näihin iskeä myöhemmin, mutta tässä tilanteessa minulla on vain yhtä. Nyt ei näistä enempää, mutta toki lisätietoja löytyy Nordnetin sivuilta. Nordnetiä käytän itse jonkin verran lähinnä edullisten hintojen takia, joka on varsinkin piensijoittajalle tärkeä asia. Mikäli sijoitukset ovat jonkin verran suuremmat löytyy toki Nordnetiltä myös Private banking, mutta se ei kylläkään ole verrattavissa suurempien pankkien Private banking palveluihin.

AT&T

Jenkkimarikkinoilta iso teleoperaattori, jonka osakkeen arvo on ollut jo pidempään laskussa. Pientä nousua on nyt takana, mutta 32,27 hinta ei ole ylihintaa koska tavoitehintana voi hyvinkin pitää yli 40. Osinkosalkkuun mukava lisä ja tuloja ropisee AT&T:ltä jopa neljä kertaa vuodessa.

AURORA CANNABIS

Kannabiksessa on tulevaisuutta? Tuttavan vinkistä ostettu. Puolet tuli jo myytyä voitolla, jonka jälkeen on lasku ollut sellaista, että olisi voinut myydä kaikki. Nyt jos myisin, jäisin suurin piirtein omilleni, mutta mielenkiinnosta pidän osakkeet.

AKTIA

Perus hyvä osingonmaksaja. Pankeista ei varmastikaan huonoimpia valintoja, mutta itsellä on vain pieni siivu enkä kyllä ole lisäämässäkään.

AMAZON

Hurjaa tulosta ja nousua tekevä yritys. Olisinpa ollut mukana alusta lähtien.. Vaikea kysymys on se, milloin myydä. Eihän tämä loputtomiin voi jatkua näin..

ARJO

Ruotsista tulevaisuuden yrityksiä. Kun yrityksen toimenkuvaan kuuluu mm. ihmisten ikään liittyvät haasteet ja ikäihmisiä tulee yhä lisää niin vaikea nähdä että ala ainakaan heikkenisi, mutta toki kilpailu voi koventua. Mikäli nousuun uskoo niin Arjon kelkkaan ehtii varmasti yhä. Itsekin harkitsen vielä yhden erän ostamista.

BANK OF AMERICA

Mukavasti osinkoa neljä kertaa vuodessa. Analyytikot suosittelevat yhä ostoksille.

BRINKER INTERNATIONAL

Hajautetaan salkkua eri toimialoille, edes jonkin verran. Kelpo osinkoa neljä kertaa vuodessa. Brinker omistaa tai on mukana jollain tasolla (franchise) yli 1600 ravintolan toiminnassa.

CAPMAN

Pieni siivu, kelpo osinkokone.

CHERRY AB

Rahapeleihin liittyvä yritys. Useita nettikasinoita, jotka tarjoavat myös mm. vedonlyöntiä. Hienot vuodet nousun suhteen ovat takana ja olen ehdottomasti lähempänä ostoa kuin myyntiä.

CRAMO

Ollaan lähellä ostohintoja. Hyvä osinkomaksaja. Ehdottomasti harkinnan arvoinen.

CROWN HOLDINGS

Yhtiö ei maksa osinkoa, mutta sillä on iso nousupotentiaali. Toimintahan on eri pakkaukset, jos se nyt on oikea sana suomeksi eli englanniksi ” packaging products”. Ehdottomasti sanoisin, että nyt on liian aikaista myydä. Mieluummin ostaisin lisää.

DAIMLER

Alehyllyltä oli pakko ostaa, kaverilta vinkki ja kiitos siitä. Toki kauppasota on riskinä, joten saapa nähdä oliko osto liian aikainen vai ei. Ehdottomasti seuraamisen arvoin osake, mutta tässä tilanteessa riskialtis sijoitus.

DANSKE BANK

Pakko hypätä kyytiin kun hinta on laskenut mukavasti. Varmasti jokainen on lukenut mediasta Dansken ongelmista, mutta joka tapauksessa kyseessä on vakavarainen yhtiö jolta saanee jatkossakin hyvää osinkoa. Onpahan vähän rahoja hajautettu sitten Tanskan kruunuihin. Toki pankkisektoriin on nyt oma salkku painottunut liikaa, mutta katsotaan mitä asialle tehdään ajallaan.

DEUTSCHE BANK

Minulle on kyllä vihjattu, että myy, joten en kehtaa ainakaan sanoa, että kyllä tätä kannattaa ostaa, kun minua viisaammat sanovat myy. En kyllä vielä myy kuitenkaan, mutta sen verran olen oppinut muita kuuntelemaan että myynti on selvästi lähempänä kun lisäosto.

EVLI PANKKI

Nousupotentiaalia on yhä ja osake voi hyvinkin nousta ensi vuonna jo yli sen maagisen 10€, jossa se on toki jo käynytkin. Hyvää osinkoakin maksaa, joten omaan salkkuuni sopii hyvin pieni siivu Evliä.

FACEBOOK

Hurjassa nousussa sain olla mukana, mutta myös järkyttävässä laskussa. Nyt ollaan taas omillaan, eli myynti olisi pitänyt toteuttaa ennen Q2 raporttia. En kyllä nyt osta, mutta en malta myydäkään vaan ajatuksissa olisi pieni rekyyli jonka jälkeen mahdollisesti myyntilaidalle.

FORD MOTOR COMPANY

Jos autofirmoista toista pitäisi ottaa niin kyllä aikaisemmin mainitussa Daimlerissa on mielestä enemmän potentiaalia, mutta toki Fordissakin on. Mieluummin nyt ostaisin, kun myisin. Riskit ovat toki olemassa, mutta katsotaan tämä kortti.

 GAMING INNOVATION GROUP

Rahapeliyhtiö. Affiliate sivustoja sekä laadukkaat nettikasinot (kasino, vedonlyönti, pokeri). Tästä huolimatta yksi surkeimmista ostoistani ja takkiin on tullut rumasti. Pidän vielä, mutta samalla tekisi mieli luopua tästä ja katsoa jotain parempaa. En siis suosittele ostamaan vaikka jenkkien avautuminen rahapeliyhtiöille voi vielä olla monelle rahapeliyhtiölle todellinen kultakaivos.

GENERAL ELECTRIC COMPANY

En kyllä nyt missään nimessä lähtisi myymään. Nyt on melko pohjilta ostettu ja tämä kortti katsotaan. Toki riski on, että Nokian tavoin, johon aikanaan isosti hävisin, upotaan ja pudotaan entisestään. Tai sitten negatiivisten uutisten aika on ohi ja noususta saadaan nauttia ja kyseessä on salkkuun merkittävä lisäys jonka arvo on jotain aivan muuta 3-5 vuoden kuluttua. Pidän nämä ja pieni mahdollisuus on sillekin, että ostan vielä lisää.

JM AB

Aina tarvitaan uusia koteja joita rakentaa, eikö näin? Olisipa sijoittaminen ihan näin yksinkertaista, mutta JM:n käyrän näen menevän jatkossa todennäköisemmin ylös kuin alas, ja se on yksinkertainen loppupäätelmä, jonka mukaan oston voi tehdä. Miten siihen on sitten päädytty onkin eri asia. Kelpo osinkoa pitäisi irrota tulevinakin vuosina.

Kindred

Rahapeliyhtiö, joka omistaa mm. Unibetin joka lienee monelle tuttu. Tappiolla tässäkin olen, mutta ala on todella hankala monella tapaa, mutta samalla potentiaali on hurja. Ehkä jos jotain rahapeliyhtiötä pitäisi nyt ostaa olisi Kindred se valinta kuitenkin. Yhtiöhän houkuttelee asiakkaita tarjoamalla kasinobonukset, vedonlyöntibonukset ja muut bonukset todella hyvin ehdoin. Yhtiö saanee hyvin asiakkaita itselleen näillä jatkossakin, sillä Unibet ja muut brändit ovat maineeltaankin yleisesti todella hyviä. Turvallisia ja luotettavia pelipaikkoja on sitten suuntana nettikasinot, vedonlyönti tai jokin muu rahapeli.

Lassila & Tikanoja

Siivu on kohtuu pieni salkustani, mutta nämä pidän todennäköisesti pitkään ja osingon kanssa katsoo sitten mitä tekee. Monet osinkoyhtiöt, varsinkin ne jotka on saanut ”edullisetsi” ovat niitä joita en myy kunhan saa hyvää osinkoa eikä ole näköpiirissä suurempaa romahdusta pörssissä.

LeoVegas

Pieni siivu myös tätä rahapeliyhtiötä. LeoVegas kasino on laadukas pelisivusto. Rahapeliyhtiöiden ostoissa on ajankohta kuitenkin itsellä epäonnistunut ja tappiolla on tämäkin. Oikeastaan täysin sama koskee Mr Green yhtiötä.

Metsä Board Oyj

Pienellä siivulla ollaan mukana.

Mr Green

Katso ylempää Leovegasin kohdalta.

Neste

Paljon hehkutettu Neste alkaa olemaan niissä hinnoissa, että enemmänkin on myynti mielessä, joten en sanoisi nyt sanoisi, että Neste on se osake mihin nyt sijoittaa tai mitä nyt ostaa.

Nokia Corporation

Nokiaan olen aikanaan hävinnyt paljon rahaa. Virheistä opitaan, mutta mukana ollaan yhä ja kohtuu valoisalta näyttää 5G ansiosta varsinkin. Eiköhän tästä ihan hyvä tule vaikkei vanhat ajat koskaan palaakaan.

Nordea Bank

Mukavasti voitolla. Pankeista itselle se suurin sijoitus, vielä kun lisätään siihen Sampo päälle (joka omistaa Nordeaa yli 20% ja minä omistan myös Sampoa). Hyvä osinko. Pidän. Mukaan ehtii vielä ja ostaisin pikkaisen näilläkin hinnoilla, jos ei olisi jo niin iso panostus tähän. Kuitenkin itse sain sen verran edullisesti, että on parhaita sijoituksiani tässä vaiheessa.

Norsk Hydro

Norjaan matka käy. Tätä suositeltiin minulle 47 hinnassa, nyt 48, ja kun suosituksesta ei niin kauaa ole niin kyllähän mukaan vielä ehtii.

Ocean Yield

Tässä vahan sama tilanne ja eiköhän osinkoa tule irtoamaan kivasti jatkossakin.

Orion Corporation

Ylireagointia ja panikointia. Alennuksesta sai todella isot voitot, mutta myymässä en ole vaan nousua odotetaan yhä pidemmällä aikavälillä. Reilu 30€ ja mukaan ehtii yhä!

Outokumpu

Pikkusiivu vain. Näitä perusosakkeita Suomesta kelpo osingolla.

Pihlajalinna

Sote sote ja sote. Jonkin verran tappiolla, en ostaisi nyt kyllä vaan mieluummin odottelisin tilannetta. En kuitenkaan tässä vaiheessa lähde myymäänkään.

Rovio

Roviota on pieni siivu odottamassa isoa nousua. Arpapeliä?

Sampo

Vuorenvarma firma ja osinkokone. Kuuluisat viimeiset sanat?

Stockmann

Tätä ei kyllä taida kukaan suositella, enkä ihmettele. Pienempiä sijoituksiani, mutta jostain syystä halusin hypätä kyytiin. Kai se pohja jossain tulee vastaan ja onhan yhtiöllä edelleen brändistä jotain jäljellä, Helsingissä hyvä sijainti ja.. katsotaan.

Stora Enso

Laskusta tuli jonkin verran ostettua. Yhä saa alle 15 eurolla.

Swedbank

Pankkisektorin aliarvostus ja hyvät osingot, joten Swedbank täydentää pankkialaa salkussani.

Telia

Tästä kyllä jossain vaiheessa ehkä eroon jopa.

Terveystalo

Terveystaloa on suositeltu niin monesta tuutista, että tulipa ostettua ihan hyväkin siivu.

Verkkokauppa.com

Pienti ylireagointia kilpailutilanteen kiristymiseen? En tiedä, toivon pientä nousua eli hyvää Q2:sta ja sitten voisi pikku hiljaa ehkä siirtyä jopa myyntilaidalle.

Vodafone

Jotenkin tuntuu pieneltä riskisijoitukselta, sillä alamäki on ollut sen verran pitkä. Kuitenkin päätin vihdoin hypätä kyytiin ja toivotaan, että jatkossa saadaan enemmän hyviä kuin huonoja uutisia.

Walmart

Hyvä lisä jenkkisalkkuuni. Kohtuu pieni siivu kuitenkin. Tasaisen varma, mutta tuskin tällä mitään suuria nousuja nähdään.

Wärtsilä

Halvalla kun sai. Nyt alkaa hinnat olemaan lähempänä myyntiä jo kuin ostoa.

XXL

Potentiaalia on suurempaankin nousuun.

Mitä muuta?

Lisäksi on jonkin verran eri ETF:iä, joista omasta mielestä yksi kiinnostavimmista on is auto & robotics ucits usd acc etf. Tulevaisuudessa automatiikka ja robotiikka ei varmastikaan ole vähenemään päin. Loput sijoitukset ovat joukkolainoissa, jotka ovat kohtuu varmoja tapoja saada tuottoa ilman suurempaa riskiä. Toki riippuen omista valinnoista. Aina kannattaa pitää myös käteistä myös tulevia ja yllättäviä sijoitustilaisuuksia silmällä pitäen. Niin ja tietenkin erillään vielä rahat elämiseen ja elämän yllättäviin kuluihin.

Mihin osakkeisiin kannattaa sijoittaa nyt

Tähän laitan ne viisi, joita ostaisin nyt jos osakkeisiin en olisi aikaisemmin koskenut ja salkku sisältäisi vain rahaa. HUOM! Etusivulta uusimmat artikkelit, joka on tietenkin ajankohtaisin paikka seurata minua ja sivustoa muutenkin.

Daimler

Edelleen mersua edullisesti. Nousupotentiaalia on ja kauppasotaan ollaan ylireagoitu Daimlerin osalta.

Sampo

Nordea olisi myös hyvä vaihtoehto, mutta valitsen tähän Sammon joka on vakaampi kuitenkin ja omistaa itse asiassa Nordeaa kuitenkin yli 20%. Osinkoja vuosiksi.

JM AB

Valitsaan Ruotsin pörssistä yksi. Nousupotentiaalia on.

Orion

Nousupotentiaalia on, hyvään osinkoonkin voinee varautua.

Terveystalo

Niin moni on Terveystaloa suositellut minulle, joten uskallan laittaa sen tähän listaan mukaan.

Jaa

Kommentoi

Mustakortti.com 2019 | Sitemap